Näyttelytöitä vuosien varrelta
Puupiirroksesta, kuten huilunsoitosta, voi nauttia, vaikka ei tietäisi siitä mitään. Mutta tieto tuo lisää vivahteita elämykseen. Perspektiiviä. Oivaltamisen iloa. - Puupiirrokselle puun syyt ja veitsen kosketus antavat ainutlaatuisen, jäljittelemättömän ilmeen. Kerron niin lyhyesti kuin osaan:
- Puupiirros on taidegrafiikan menetelmistä vanhin.
- Puulaatasta leikataan terävillä veitsillä pois kohdat, joihin ei halua painoväriä.
- Jokaiselle värisävylle, myös harmaasävyille, tehdään oma laatta. (Tosin muitakin tapoja on.)
- Kaiverrettu laatta väritetään telan avulla. Muitakin konsteja löytyy.
- Vedostaminen tapahtuu käsin hiertämällä paperia luulaikalla tms., tai joskus painoprässin avulla.
- Vedokset numeroidaan 1/25, 2/25 jne, perinteisesti vasempaan reunaan; signeeraus oikeaan.
- Näytteille ripustetaan kehystettynä, lasin alle (muuten vedos turmeltuu pian).
Puupiirtäjäksi päätin ryhtyä jo 13-vuotiaana. Serkkuni vieraana Nurmijärvellä, hiihtolomalla, pääsin kokeilemaan veistä puuhun Vilho Askolan työpajassa. Lumoutuneena seurasin, miten vedos siirtyi puulaatalta läpikuultavalle japaninpaperille hitaasti hiertämällä. Uudet taitoni vein oitis kuvisluokkaan, missä ikimuistoinen taidekasvattaja, Kerttu Luukannel, kannusti oppilaitaan. (Hän oli ensimmäinen mesenaattini :) Ex Libriksiä syntyi itselle ja ystäville.
Rovaniemellä 70-luvulla uskoin vakaasti, että ryhdyn päätoimiseksi taidegraafikoksi. Sain töitäni jurytettyihin näyttelyihin, nämä kaksi postikortin kokoista puupiirrosta esiintyivät ensimmäisen kerran Ars Arcticassa 1972. Kellastunut lehtileike kertoo, että 'Harha' ja 'Vastaantulija' pääsivät valtion kokoelmiin. Voit uskoa, että se kannusti jatkamaan nuorta aloittelijaa! Aktiivisimmat vuodet taidegraafikkona vietin Mikkelissä 80-luvulla, ja näyttelyissä meni tuohon aikaan tauluja mukavasti kaupaksi, yksityisille ja julkisille seinille. Jäipä Mikkelin taidemuseon kokoelmiin jäljiltäni yksi taulu, puupiirros-serigrafia. Mutta koulu oli minut ominut, ja kuvisluokkaan vein myös innostukseni. Ja paljon sieltä myös sain.
 |
| Mikkelissä syntyy serigrafioita 1980-luvulla. |
 |
Pihlaja
serigrafia 1982 |
|
 |
Elefanttivitsi
serigrafia 1982 |
|
 |
Amatööri
serigrafia 1983 |
|
Silkkipainon historia juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse Kiinaan ja Japaniin.
Idea on yksinkertainen: painoväri vedetään raakelin avulla kehykseen pingoitetun kankaan läpi. Kankaaseen on kiinnitetty sabloona, jonka aukoista väri siirtyy alla olevalle pinnalle. Jokainen väri vaatii oman painokertansa.
Pop-taide jo 50-luvulla toi serigrafian kuvataiteen piiriin. (Kukapa ei muistaisi Andy Warholin Marilyn-muunnelmia?) Minäkin innostuin tekniikasta vuosituhannen lopulla. Tosin alku oli karikkoinen…
Kuinka se alkoikaan? Oppilaat kuvisluokassa penäsivät, että eikö painettaisi kuvia ja tekstejä, -varsinkin tekstejä, T-paitoihin? Silkkipainolla tietenkin. Täytyihän tuohon paneutua, vaikka ei Ateneumissa ollut kuulunut kurssitarjontaan. Tilasin seuloja, raakeleita ja värejä, niitä oli jo saatavilla harrastuskäyttöön.
Välineet ovat pöydällä, oppilaat piirissä ympärilläni. Olin leikannut sabloonan litoposter-paperista, ja näyttäisin nyt kuinka väri vedetään raakelilla seulan yli, jolloin se ilmestyy allaolevalle piirustuspaperille. Näytin hyvin itsevarmalta kuten opettajan tulee. Eiväthän he tienneet, että vedostin nyt elämäni ensimmäisen serigrafian. Olin tarkasti perehtynyt ohjeisiin, miksi suotta olisin harjoitellut etukäteen? Vain lahjattomat harjoittelee...
Tulihan siitä kuva, jonkinlainen. Väri vaan karkasi ääriviivan vierestä tehden ruman punaisen lammikon arkille. Mikähän meni vikaan? Oliko ryhdyttävä sittenkin harjoittelemaan?
Epäonnistumisen syy oli tämä: Paperille ja kankaalle on erilainen tekniikka. Sitä en vielä tiennyt. Paperipainannassa käytetään kovapintaista imupöytää, ja seula nostetaan irti paperista salamannopeasti. Kangaspainossa käytetään joustavaa alustaa, ja väri voidaan vetää useammankin kerran samaan kohtaan. — Ratkaisu löytyi! Kuvisluokassa keksimme kuitukankaan, jolle voi tehdä kuvia. Ja oppilaiden T-paitakuvista tuli verrattoman hienoja!
Sitten kohtasi taiteilijaa onnenpotku. Iso hotelli tilasi minulta 100 kpl tauluja, grafiikkaa siis. Tein luonnoksia puupiirros- ja linotekniikalla, ja totesin että urakka on mahdoton. Silloin Mies, tuo verraton kannustajani, löysi minulle käytetyn imupöydän serigrafiaa varten, se näkyy kuvassa. Valmistin sabloonat pohjavärejä varten kalvosta leikkaamalla, tarkemmista yksityiskohdista syntyi valotuskaaviot (alan liikkeessä). Yhteistyössä Miehen kanssa vedostimme nuo 100 kuvaa (50+50, kaksi mallia). Mies oli mestarikohdistaja. Tässä oli nyt ensimmäiset oikeat serigrafiani! Hanke onnistui, ja taulut sopivat sisustuksen väriin ja hyväksyttiin.
Sittemmin hankittiin kunnollinen imulla varustettu, saranoitu painopöytä serigrafiaa varten. Yhdistin serigrafian ja puupiirroksen. Serigrafian värivoima ja puupiirroksen herkkyys synnyttivät parhaat grafiikanlehteni.
