torstai 14. syyskuuta 2017

Nokkelat lokit




Luulin lokin pudottavan saliinsa vahingossa, mutta erehdyin. Yhä uudelleen näen miten suuri  lokki kaartelee rantakivikon yllä ja mäiskäyttää yks kaks simpukan sopivaan paikkaan. Sitten vauhdikas syöksy nauttimaan ateriaa, ennen kuin muut ehtivät paikalle.

Lokit tuntuvat kotoisilta linnuilta, samanlaisilta kuin kotinurkillakin, mutta eivätpä kaikki olekaan. Vain kalalokki näyttäisi olevan tuttu myös BC:n rannoilla.— Tuo simpukansärkijä on nimeltään amerikanisolokki. Nuorta naurulokkia muistuttava on kuusilokki (juhla-asussa sen pää on musta). Englanninkielinen nimi Bonaparte's Gull ei viittaa Napeleoniin vaan hänen veljenpoikaansa, joka oli ornitologi. Ja tuo, jolla on musta rengaskuvio nokassaan, on tietenkin rengasnokkalokki.

 Täältä löytyy piirustukseni amerikanisolokista: Kuvitukset

lauantai 2. syyskuuta 2017

Kalkkunakondori

Turkey Vulture

Turhaan toivoin näkeväni valkopääkotkan, joka on edellisillä reissuilla ollut tuttu näky taivaalla. Ne viihtyivät nyt jossakin muualla. Suuria lintuja leijaili taivaalla usein, ja valokuvailin niitä ahkerasti. Sain tietää, että ne ovatkin kondoreita, kalkkunakondoreita! Ja että niitä ei pidä sekoittaa korppikotkiin. Kondoreita tavataan vain Uudessa maailmassa. - Onnistuinpa viimein kohtaamaan nuo rumilukset rantakokouksessa ja vieläpä hiipimään aika lähelle. Vai ovatko ne rumia? Facebook-kaverini kommentoi että eivät ole! "Niiden mielestä ihmiset ovat rumia" :) Suloisen pikkiriikkisen kettukolibrin jälkeen esittelen siis valtavan, rumankauniin raadonsyöjän, kalkkunakondorin.

 

 


Piirsin kalkkunakondorin: Kuvitukset