sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Sigrid ja Lyyli

Sigrid ja Lyyli
Lyyli tulee Helsinkiin 1900-luvun alussa  opiskelemaan taidetta. Miten mainiota saada huonetoveriksi Sigrid, luokkatoveri lapsuusvuosilta! Sigrid (minun mummini) on vain pari vuotta vanhempi Lyyliä, mutta jo  kolmen tyttären äiti. Nyt hänkin on päättänyt ryhtyä opiskelemaan ammattia itselleen. Mutta iltaisin puhutaan posket hehkuen taiteesta ja filosofeerataan, ja Sigrid aivan tuntee heräävänsä henkiin. Nyt vahvistunut ystävyys säilyy aikuisiälle asti ja tulee aikanaan osoittamaan Sigridin elämälle uuden suunnan.

Näin tuli tarinaan uusi henkilö, vaikka olin päättänyt että nukkeprojekti on valmis. Tarkoitus oli tehdä fantasianukke uudesta materiaalista, polymeerista. Mutta kuinka ollakaan, hän osoittautui Sigridin ystävättäreksi. Ovathan nämä nuket tyyliltään hiukan erilaisia. Sallittakoon se nukkemaailmassa. Polymeerinukke vaatii oikeat hiukset. Se ei ole veistoksellinen materiaali kuten posliini. Olikin hauskaa taas tutkia pukuhistoriaa ja yrittää kammata oikea edwardiaaninen nuttura.

Parempi olla tekemättä päätöksiä. Nukkeja alkoi alunperinkin syntyä ilman suunitelmaa. Ne ilmoittavat vaan tulostaan, kuten lapsilla on tapana.

2 kommenttia:

  1. Näin on. He vain tulevat - joko uniin, kirjoituksiin, kuviin, musiikkiin tai esineisiin.... Onneksi.

    En malta olla liittämättä tähän yhteyteen tarinaa mummostani ja keskustelua hänestä ja apulaisten asemasta Kari Rydmanin blogissa 2010:

    "020210 En malta olla vahvistamatta ajatusta noista "alempien luokkien ihmisten" omaksumista käytöstavoista. Mummoni oli 1800-luvun lopulla sisäkkönä Viipurin Lydeckeneillä ja meni sieltä naimisiin (tuon perheen järjestämissä kunnon häissä) muurarimäkitupalaisisoisäni kanssa. Vieläkin tiedostan, että osa nykyperheeni (ja luultavasti lastenlastenikin) tavoista on peräisin Lydeckeneiltä. Mummoni piti huolta ison lapsikatraansa hyvistä käytöstavoista, monipuolinen ruoka katettiin pöytään kauniisti,tyynyliinojen nauhat taiteltiin oikein ja muurari-isoisäni herrasteli sunnuntaisin kovat kaulukset kaulassa jne. Omanarvontunto oli korkealla köyhyydestä huolimatta.
    (Kari Rydman: Lydeckenit olivat ilmeisesti myös sillä syvemmällä tavalla sivistyneitä, että kohtelivat palvelusväkeään ihmisiksi. Järjestivät jopa mummollesi kunnon häät! Ilokseni olen saanut selville, että tällä tavoin käyttäydyttiin myös isoisäni ja hänen isänsä perheissä. Mummosi ei omaksunut herrasväen tapoja vain pinnallisesti, vaan ymmärryksellä, ja piti huolen siitä, että ne myös pysyivät sisäistettyinä seuraavilla sukupolvilla. Se omanarvontunto, josta mainitset, saattoi olla jo vanhempaakin perua, mutta ainakin vahvistui näistä Viipurin kokemuksista. Köyhyys ei ole omanarvontunnon este, vaikka se joitakin houkuttelee katkeruuteen. Sen olivat isovanhempasi oivaltaneet, ja kunnia heille!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Maija. Mielenkiintoinen keskustelu. Arvokkaita aarteita ovat muistiinpanot kadonneista ajoista, menneistä sukupolvista. Muistelu on yksi tapa ymmärttää ikuinen elämä.

      Poista

Mitä tuumaat tästä?