lauantai 4. elokuuta 2012

Puutarha oman onnensa nojassa


Avasin jännittyneenä puutarhan portin. Sunnuntaista asti olen murehtinut salkoruusujen kohtaloa: ukkosmyrsky on tietenkin kaatanut kaikki 13 komeaa vartta, joiden tiesin aloittelevan kukintaa. Voi mikä mainio yllätys! Tuollahan ne kohoavat tuijaseinän suojassa, kolme vaaleanpunaisen sävyä ja puutarhani ensimmäinen musta komistus. Ensimmäisestä talvestaan selviytynyt magnolia levittelee ujosti oksiaan piilossa  salkoruusujen takana. Puutarhakierros olisi tietenkin tehtävä ennen kassien sisäänkantamista.  Mutta se ei suju ilman pensassaksia, melkein kaikki polut ovat umpeenkasvaneet.  Viikko sitten sain pääpolun raivattua, vielä on viisi sivupolkua jäljellä.    

Klematis 'Dr Ruppel' on valmistanut ennätysmäärän kukkia, varmaan kiitollisena siitä että on viimeinkin saanut arvoisensa rautatornin. Tähän asti se on joutunut luikertelemaan missä sattuu kaukasianmaksaruohomaton ja punatähkien päällä. Hortensia säestää väriloistoa sinisin ja violetein sävyin. Ja ruusut! Luostarin köynnösruusu rajautuu kuvassa vasemmalle, ja selkäni takana tuoksuu suloisesti 'Rhapsody in Blue'.

Ensimmäisen kerran 21 vuoteen puutarhani on jäänyt toiselle sijalle tärkeysjärjestyksessä. Ennen käytiin viikonloppuisin maalla, aina ei silloinkaan. Nyt käydään maalta kaupungissa pikavisiitillä viikon parin välein. Läheiset tietävätkin syyt, joista mainittakoon lapsenlapset kaukomailta sekä saunanrakennusprojekti.

Pikavisiiteillä ehtii pyykinpesun ja muiden arkisten välttämättömyyksien ohella leikata nurmikon ja kierrellä kameran kanssa. Yllätyksiä löytyy takuuvarmasti. Tämän kesän suurin ja harmillisin yllätys oli lehtokotilot, joiden en kuvitellut löytävän tietä minun puutarhaani. Nyt vadelmia ja viinimarjoja kerätessä on mukana toinen kannellinen astia, jonne kilahtaa somia kotiloita odottamaan kurjaa kohtaloaan. Nauhukset ovat muuttuneet pitseiksi ja reikäompeleiksi, ja daaliatkin ovat aika säälittäviä. Mutta rakkaat kuunliljani ovat toistaiseksi säästyneet, se saa kiukkuni hiukan lauhtumaan.

Tänä kesänä ymmärsin vähentää ruukkuistutukset minimiin. Pasuunakukat ovat pärjänneet, kiitos sateiden. Keltainen emopasuuna, Madeiralta tuotu, on jo kymmenvuotias ja tottunut vaihtelevaan kohteluun. Luultavasti pelargonit saavat jatkossa yhä enemmän suosiota, ne eivät kuivuudestakaan hätkähdä.





4 kommenttia:

  1. Onpas sinulla hienoja kukkia ja reheviä kanssa. Tänä kesänä on kasvanut lähes kaikki ja kotiloetanoita olen myös havainnut. Vesiheinäkin on kiitettävästi pursunnut joka paikasta. Kesä on nyt tällainen, ensikesä voi olla kuiva ja sitten kaivetaan vettä kissojen ja koirien kanssa mistä löydetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos voisi valita, ottaisin mieluummin liikaa vettä kuin kuivuutta. Kuivuus stressaa kasveja ja tarhureita.Tykkään rehevyydestä vaikka nilviäiset tulevatkin jaolle. Taas olen maalla luottavaisin mielin, janokuolema ei uhkaa aarteitani :)

      Poista
  2. Nyt on ollut kosteutta kiitettävästi jopa liikaakin joillakin paikoin, joten puutarhat rehottavat komeasti. Ihanan rehevää näyttää olevan. Onneksi saksilla saa liian rehevyyden hillittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terävät pensassakset on hyvä keksintö. Tämä kesä on opettanut mulle häikäilemättömyyttä. Raivaan polkuja saksilla säälimättä röyhyäviä kurjenpolvia, massiivisia valeangervoita tai hienoja puupionin oksia, kun aikaisemmin yritin niitä suitsia tukien avulla. Ilman polkuja puutarha on hirmuinen rytö.

      Poista

Mitä tuumaat tästä?