maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kuinka posliininukke valmistui 8

Tellervo on syntynyt!

Nyt en enää tohdi pistää Tellervoa neulalla. Se voisi sattua. Ehkä en julkaise enempää alastonkuvia, tästäkin piti jo neuvotella. Selailemme  1924-luvun muotilehtiä, jotka alkavat 18-vuotiasta kiinnostaa. Geometrinen poikatyttövartalo ei vielä ollut muodissa, naiselliset muodot sallittiin. Miten hurmaavia alusvaatteitakin katalogit esittelevät! Nyt tarvittaisiin taitavaa ompelijaa...
***
Pariin päivään en ole malttanut poistua ompeluhuoneesta kuin pakon edessä. Kuten arvasin, sain ommella vartalon kahteen kertaan. Suurensin kirjan kaavat (se on helppoa jos omistaa skannerin), tein hiukan muutoksia ja ompelin. Sen jälkeen näinkin, miten kaavat olisi piirrettävä, ja tietenkin piirsin. 'Iho' istuu oikein hyvin, vaikka vähän vekkejä tulee kuvan asennossa.

Huomasin, että hankkimani trikookangas sopii hyvin  kurvikkaaseen nukenvartaloon. Tällainen nukke on ensin muotoiltava, ja sitten verhoiltava. Tavallisempi tapa on ensin ommella ja sitten täyttää. Silloin on käytettävä tukevaa kangasta, jotta voisi täyttää vartalon tiukaksi. Aikaisemmissa nukeissa käytin lakanakangasta. Nyt huomasin ilokseni, miten käsinompelu on paljon helpompaa. Pään, käsien ja jalkojen kiinnittämiseen tarvitaan silmäneulaa. Lakanakankaan läpi jouduin vetämään neulan hohtimilla, mikä ei ollut kovin mukavaa. Nyt en edes muistanut, että en pidä käsinompelusta. Trikoota on helppo käsitellä, eikä se rispaannu reunoista herkästi.

Nukke on nyt valmis, ja vuorossa on sen vaatettaminen. Tuskin maltan olla siitä kertomatta, mutta numerointi päättyy tähän.

12 kommenttia:

  1. Minä tuskin maltan odottaa Tellervoa ladylike asussaan.

    VastaaPoista
  2. Aimarii, kiedoin hänet jo kauniiseen kankaaseen ja solmin vyötärölle silkkinauhan. Näyttää ihan aamukimonolta. Selailemme 20-luvun muotikuvia :)

    VastaaPoista
  3. Aikuinen nainen nukkena, ei ole mikään nukkevauva eikä muovinen barbi tai bratz. Vaikuttava :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana Tellervo-neito syntyikään!

    Laitoitko oikeaa villaa sisään?

    Ja ensimmäinen pukeutuminen: upea (steiner)nukkekurssin opettajani aina sanookin kurssilla, että nuken ensimmäiseksi vaatteeksi olisi hyvä antaa lapselle pala silkkiä, jolla nukkea voisi pukea niin kuin hyvältä tuntuu. Miksei sama pätisi aikuisen nukelle. Sinä intuitiivisesti tajusit sen heti :)

    VastaaPoista
  5. Peikko, nukkemaailmaan mahtuu monenlaista väkeä ja persoonaa :)

    Jl, suurkiitos vinkistä! Teinkin heti reissun kaupungille, ja löysin tuota huovutusvillaa käsityöliikkeestä. Koska jouduin rakentamaan kädet ja jalat uudelleen, saatoin jo kokeilla villaa.

    Steinernukke edustaa hyvää perinnettä. Muistan miten kuvaamataidonopettajani 50-luvun lopulla oli hyvin innostunut Hesaan juuri perustetusta Steinerkoulusta, ja kertoi sen taideopetuksesta usein.

    VastaaPoista
  6. Hyvä, että hait ja löysit villaa :)

    Nukkeopettajani muuten sanoo, että sitten pitää olla itseneulotut vaatteet nukella. Hän tosin myöntää sanovansa niin, koska ei osaa ommella vaatteita. Mutta Tellervolle sopisi mielestäni jokin hienostunut neulepusero ajan tyyliin, sinähän olet kai taitava neulomaan? Siis tämä vain ehdotuksena.

    VastaaPoista
  7. Jl, oikein sanoo opettajasi.Minäkin haluan tehdä nukeilleni kaiken itse. Ensimmäinen nukkeni oli kurssityö, ja sillä oli niin kiire valmistua että ostin kengät ja peruukin nukkekaupasta. Sen jälkeen olen tehnyt kaiken itse. Tellervo on kahdeksas nukkeni, ( ensimmäinen maalatuin hiuksin . Hyvä vinkki, sillä neulominen kyllä onnistuu :) Saa nyt nähdä, millainen garderoobi syntyy. Ihania malleja näen äitini albumeissa ja alan kirjoissa.

    VastaaPoista
  8. Ihmeellistä, kuinka elävältä nukke voi näyttää. Tellervolla on sydän ja sielu, ilmiselvästi. Toivon, että elämä kohtelee häntä hellästi. Hän valaa minulle, katsojalle ja eläytyjälle, elämänuskoa - kuten myös äitisi, josta olet kauniisti kertonut. Ja nyt valmistat hänestä nuken.

    VastaaPoista
  9. Lastu, itsekin ihmettelen. Yritän muistaa että nukke on vain kuva.

    VastaaPoista
  10. Ihan hiljaa täällä vain ihastelen.

    VastaaPoista
  11. Täällä on Tellervo saanut sangen kauniin vartalon, sitten viime käyntini jälkeen.
    Hyvältä näyttää.

    Ps. asiasta toiseen,
    kirjoittelit K50:ssä linkityksistä.

    Kurkkaisitko blogiini tästä kommentoinnista, nyt linkitys toimii. Perehdyn linkki kirjoitukseesi toisaalla vielä...kunhan ehdin.

    VastaaPoista
  12. Liplatus, kävin kommentoimassa. Linkkiasia on minusta yhä hämmästyttävän epäselvä ...

    Ja Tellervo on saanut vaatteetkin, jos rullaat blogia ylöspäin :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?