keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Lapsuuden hämärästä

Syntymäpäivät elokuussa (vuokra-)kesähuvilalla Mankalassa.
Kirjoittaja, 10-vuotias, häämöttää oikeassa reunassa kukka hiuksissaan.

Sain muisteluhaasteen kahdelta taholta, Liisalta ja Tiinalta. Kysymykset jäivät alitajuntaan uinumaan, ja yhtäkkiä huomaan miten unohdettuja asioita alkaa ponnahdella pintaan:

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen «Mikä sinusta tulee isona?»
Luultavasti sellaista kyseltiin 40-50-luvulla vain pojilta. En muista ollenkaan. Siitä huolimatta minua kannustettiin kotona kaikkeen, mihin osoitin taipumusta tai kiinnostusta. Kertovat, että leikin opettajaa toisinaan. Ehkä muistankin miten yritin kärsivällisesti opettaa Aku Ankan piirtämistä oppilailleni. Tai sitten olen kuullut sen lapsuudentoveriltani.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Näen selvästi ensimmäisen sarjakuvani. Luonnostelin sitä äsken muistilapulle, ja yritin muistella nimeä: - Fer... Fernandel..? - Verraton Google! Nyt löysin Hufvudstadsbladetin takasivuilta yhä voimissaan hauskan hiljaisen hepun nimeltä Ferd'nand! Isä toi toimistosta joka päivä tuomisina sanomalehdestä leikatun Ferd'nand-stripin, jonka sain värittää puukynillä. Kyselin isältä neuvoa.  - Väritä ihan niinkuin haluat! No minähän väritin naamat sinisiksi. Ihmettelin miksei isä ollutkaan ihastunut tulokseen? Hiukan ontuen alkoi siis taiteilijan taival.
       Sitten tulikin Aku Ankka-lehti, ja se tilattiin kotiin. Aluksi se painettiin kaksivärisenä:- musta ja haaleanpunainen, sekä niiden sekoitukset. Lumous palautuu mieleen. Pikku Paha Hukka oli aivan hurmaava ja liikuttava, ja ihmettelin miten hän kuitenkin tykkäsi ilkeästä isästään.

3. Lempileikkejäsi?
Mehän osasimme leikkiä! Ei tarvittu aikuisia keksimään tekemistä. Karulla asvalttipihalla hypättiin narua ja 'barbia'. Läheisessä kauppapuutarhassa kiipeiltiin puihin ja piileskeltiin aikuisia. Viihdyin myös hyvin yksikseni, ja lähdin ankarasti kielletyille retkille kauas kaupungille varsin pienenä. Kotinurkilla kiersin lopuksi korttelin, ettei tarvitsisi valehdella äidille joka kysyi:- Missäs olet ollut?
       Kaikkein lumoavinta oli päästä joskus isoveljien ja muiden isompien kavereiden mukaan pelaamaan Vinkkiä tai Purkkia kesällä maalla iltahämärissä. Sellainen armo kohtasi joskus pikkusiskoa.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Haalistunut kuva yllä todistaa, että synttäreitä on vietetty. Muistot yhdistyvät toisiinsa, sillä tärkeintä oli laulu, meidän perheen oma syntymäpäivälaulu, jolla amuisin herätettiin sankari. Laulu kajahtaa yhä kitaran säestyksellä, millon suku kokoontuu yhteen juhlanviettoon.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Luistelun aloitin nurmiksilla, kuten muutkin lapset. Kuva kertoo että sisua se vaati. Kun sitten isona tyttönä sain kaunoluistimet, tuntui luistelu melkein liiankin helpolta. Voi miten hauskaa oli kiertää kehää ja välillä kokeilla piruetteja Väiskin kentällä musiikin soidessa kaiuttimista! Muita lajeja välttelinkin lopun ikääni. (Ellei laskettelua aikuisena lasketa.)

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Idoli-sana ei oikein istu lapsuusmuistoihin. Olin jo perheenäiti kun Beatlesit alkoivat kiinnostaa, ennen kuin klassinen musiikki vei voiton.
     Äidin heleä koloratuurisopraano on lähtemätön jälki mielessäni. Äiti lauloi suomalaisia yksinlauluja omaksi ilokseen, yksin ollessaan, ja säesti itseään pianolla. Lastenkamariin kantautui: "Kas oksa värähtää..." ,"Miksi laulat lintuseni...","...Ma laulan, ma laulan, ma laulan. Sillä Luoja mun laulamaan loi..." Sitä ääntä varmaan olen aina tavoitellut. Kaikkea ei voi saada. En perinyt äitini ääntä, - siksi kai myöhemmin tartuin huiluun.
     Veljet soittivat kitaraa. Joskus sain luvan tulla poikien huoneeseen kuuntelemaan, jos lupasin istua hiljaa.”Oli Kolmisormi-Smythe, oli Reikärauta-Brown, ja tapahtumapaikkana oli Jacksonville Town. Oli neito, Mary-Lou, hän kaunis ol' ou ou! ..."Jalat naputtivat tahtia lattiaan, mistä alakerran täti sai aiheen valittaa. Minunkin oli vaikeaa olla pomppimatta tuolissa (,joka nykyisin on minulla pianotuolina).

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Kirjoja toivoin ja sain. Tavarat eivät ole jääneet mieleen. Mutta lahjoihin liittyvät perherituaalit olivat lapsen mieltä kiehtovia. Joulupaketteihin kirjoitettiin runoja, jotka luettiin ääneen jokainen vuorollaan. Varhain aattopäivänä isä vetäytyi ruokasaliin runoilemaan, ja jännittävää rapinaa kuului oven takaa. Keskimmäisen veljen hervottoman hauskat runot  muistan, ja kirjoittamisen lahja hänellä onkin yhä hallussaan. Minäkin yritin parhaani.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Luultavasti olen tehnyt kaikkea mitä olen halunnut. Tai olen halunnut sitä, mitä olen voinut tehdä.
    Toisinaan olen murehtinut sitä, ettei minua pakotettu soittotunneille lapsena. Sen asian katuminen on myöhäistä, ja sitä paitsi aivan turhaa ajanhukkaa.

Yhdeksänvuotias luistelija Runeberginkentällä, Helsingissä

Näyttää siltä, että haastekapula on kiertänyt jo laajasti Blogistaniassa. Lähdin seurailemaan polkuja. Kuvan linkki näyttää minne asti pääsin. Nyt ojennan kapulan sinulle, lukija, joka vielä et ole sitä vastaanottanut. Ole hyvä:

18 kommenttia:

  1. Ihania lapsuudenmuistoja. Totta: aluksi kun ryhtyy muistelemaan, saattaa olla hämärää, ei muista yksityiskohtia (kaikista vaiheista) mutta kun aivojensa muistikeskuksessaan jonkin aikaa viipyy, kuvat tarkentuvat, tunnelmat löytyvät. Ja onneksi meillä muistelijoilla on apuna Google: sieltä löytyvät faktatkin.

    Olet kasvanut rakastavassa perheessä. Ja luovuutta on kannustettu. Aivan "kuulen" kuinka äitisi istuu pianon äärellä, soittaa ja laulaa. Pyysitkö koskaan päästä soittotunnille?

    Luistelijatyttö hymyilee kujeillen. Kun tulin Kuopiosta Helsinkiin opiskelemaan, asuin Runeberginkadun ja Sammonkatun kulmalla. Taitaa olla tuon talon edestä kuvasi luistelukenttä - vai onko :). Oi niitäkin aikoja. Kompurointeja ja ylösyrittämisiä...

    VastaaPoista
  2. Mukavasti ja mukaansatempaavasti kerroit muistoja, eläydyin moneen kohtaan ja kaikki oli kuin silloin ennen

    VastaaPoista
  3. Lastu, eikö totta, muistoissa on valinnanvaraa. Kirjoitanko onnellisista asioista, vai pettymyksistä, peloista? -Olet oikeassa, lapsuudenmaailmani oli turvallinen. Lapsia ei rasitettu aikuisten huolilla, joist sain kuulla vasta äitini vanhuudessa, vähän kerrallaan.
    Soittotunneista: äiti kertoo että minulta kysyttiin haluaisinko. Että sillä kertaa en halunnut. Varmaan oli juuri muuta kivaa tekemistä, vaikka piirtämistä...
    -Täytyykin tutkia tuota paikkaa GoogleMaps-näkymissä:)

    Arleena, mukavia tällaiset haasteet, eikö totta :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten erilaisia ja paljon samuuttakin sisältäviä nämä lapsuusmuistelut ovat olleet. Mitähän tuo Vinkki ja Purkki mahtavat olla?

    Ja luistimet omat ihan. Siellä missä raikaa laulu, asuu onni. Kiitos jakamisesta!

    VastaaPoista
  5. Ihan kuin olisin kurkkinut olkasi takaa kulkiessasi lapsuutesi polkuja.
    Ihana lapsuusaika. Mennyt kultautuu. Muistot kulkevat kuin helmet nauhassa.

    VastaaPoista
  6. Huokailen ihastuksesta. Totta sekin, että hiljaa palautuu mieleen paljon muistoja omastakin lapsuudesta. Niistä, jotka silloin tällöin putkahtavat mieleen, kun vähän pölyjä aivoista ravistelee. Nuo vanhat kuvat herkistää :)

    VastaaPoista
  7. Liisa, muistan Vinkin ja Purkin tunnelman, mutta sääntöjä en. -Luistimenterät, Nurmikset, ruuvattiin kiinni hiihtomonojen pohjaan. Suutarilla teetettiin reikä sitä varten. Lisää muistikuvia tipahtelee :)

    Kaanon, se on totta. Lapsuuden lumoutumisen kykyä sitä aikuisena etsii ...

    Vallaton, aarteita löytyy kun rupeaa pyyhkimään pölyjä :)
    Ja eikö totta, emme tarvinneet puuhamaita tai ohjattua toimintaa, sillä lapselle koko maailma on uusi seikkailu.

    VastaaPoista
  8. Olikohan tämä ensimmäinen kaupunkilaislapsuuden kuvaus jonka luin.. vai sattuikohan se nyt vain tulemaan enemmän tässä esille. Leikit olivat kuitenkin suunnilleen samoja kaikkialla. Hyvin elävästi kerroit.
    Minäkin niin olisin halunnut syntyä laulavaan perheeseen, mutta eipä olla sitä lahjaa saatu.

    VastaaPoista
  9. Sirokko, nyt kun sanot: maalaiselämä oli minulle lapsuudessa kiehtova unelma! Odotin malttamattomasti kesää, jolloin pääsin maalle. Meillä ei ollut kesämökkiä, mutta isä vuokrasi mökin tai huvilan eri paikkakunnilta, minne perhe muutti koko kesäksi. Isä sitten liittyi ruokakuntaan omalla lomallaan. Tutustuin oikeisiin 'maalaislapsiin', ja pääsin isompana hiihtolomalla vierailulle heidän luokseen. Olisinkin voinut kirjoittaa tuosta kaipauksesta kohtaan 8.

    VastaaPoista
  10. Tämä on hieno, elävä muistelo lapsuudestasi. Niin, tämä pahvisaxsofoni oli sellainen lelu, joka vingahteli jotenkin. Ei sillä voinut oikeasti soittaa.
    Ainoa musiikillinen osaamiseni on erottaa väärin laulettu oikeasta. Väärin laulettu särähtää heti koprvaani.

    VastaaPoista
  11. Miten arvasinkin, että paneudut tähän(kin) haasteeseen ja tuloksena on ihania välähdyksiä ajasta jota ei enää ole. Kiitos!

    VastaaPoista
  12. Zilga, kuuleminen on mitä tärkein musiikillinen osaaminen :)

    Tiina, ajatteles, siellä kuljimme kerran. Kuka tietää, näinkö joskus pienen tytön ihmisvilinässä, ennen kuin muutin pois 1969.

    VastaaPoista
  13. Soittotunnit... Voi niitä miekin ihmettelin. Mihin ihmeen soittotunnelille se luokkakaveri aina lähti, eväät mukanaan. Sen täytyi olla jotain eksoottista... Myöhemmin sama tyttö kertoi vihanneensa soittotuntejaan...

    VastaaPoista
  14. Una, tosiaan, tasan ei käy onni.Siksi onkin turhaa jossitella :)

    Kuka tietää, ehkä minusta olisi tullut orkesterimuusikko, joka haaveilee kuvataiteesta...

    VastaaPoista
  15. Tämä on aika miälennkiintoinen haaste ollut. Monia niin erilaisia ja kuitenkin samanlaisia juttuja :)

    VastaaPoista
  16. Peikko, justiin niin. Peikolla oli se erilainen :)

    VastaaPoista
  17. Ai että tykkään ajanpatimoimista lapsuuden kuvistasi.

    Mukavia muisteluita.

    VastaaPoista
  18. Liplatus, kommentti 'vanhaan postaukseen' ilahduttaa, kiitos!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?