torstai 6. toukokuuta 2010

Päivityksiä

Suuri webbisiivous on nyt suoritettu. Kuten muillakin blogaajilla, sivuni ovat hajallaan eri palvelimilla, joihin on niin helppoa lähettää kuvaa ja tekstiä, ikäänkuin ilmaiseksi. (Huomaa: sanon 'ikäänkuin'...)
     Sivustoni perusrunko on ihan vanhanaikainen, omatekoinen  kotisivu, joka sijaitsee kymp.netin palvelimella ( yhteydentarjoajan luontaisetuna). Siellä on ollutkin askeettinen linkkilista, mutta nyt pyrin loogiseen järjestykseen selittelyjen kera.  Tietenkin myös kutsuvampaan ulkoasuun. Listalla on mm. nettiajalla mitattuna ikivanhoja puutarhasivuja, jotka olen halunnut säilyttää. Taidankin poimia sinne lisää kivoja sivuja, joita säilyttelen rompuilla muistona suurista kotisivuistani.

Nettielämäni alkoi puutarhaharrastuksen parissa viime vuosituhannella. Puutarhafoorumeilta löysin hengenheimolaisia, ja moniin tutustuin myös oikeasti. Jotkut muistaa ehkä Taimipotin, puutarhakerhon, jolle koodasin suureksi paisuvaa sivustoa. Yhteydenpito jatkuu nyt mm. Blogistaniassa ja  Facebookissa. 'Naamala'  puuttuukin linkkilistaltani, sillä 'kaverit' kyllä löytää toisensa muutenkin siellä.

Kerron urakasta lisää niksiblogissani K50. Villamussalon linkki jää  nyt sivupalkkiin esille.

4 kommenttia:

  1. Olitkin tehnyt ison työn, mutta kannatti - tosi kaunis luettelosivu sinulla nyt on:)

    VastaaPoista
  2. Näin nopeasti selattuna kaikki on nyt helposti ja selkeästi löydettävissä (Ja tietysti jäin kiinni Thaimaan kuviisikin...)

    VastaaPoista
  3. Inkivääri, hauskaa puuhaa :) Paitsi jos se olisi työtä...

    Mm, kiva kuulla :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää työtä! Mutta on siinä saanut istua toisenkin tunnin!

    Kiva kun sait tuonne puutarhasivusi, niitä on kiva katsoa ja muistella "sitten vanhana"!
    Muutamathan ovat pitkänäköisiä ja älyävät säästää työnsä rompuille! Itselläni sen sijaan kotisivu meni koneen kaatuessa muutama vuosi sitten ja en ole jaksanut rakentaa uutta, tyydyn bloggaamaan.

    Kaunis tämä paperi tässä Varamussalon verhoina! Muutenkin ovat sivut kauniin hillityt´.

    Sylvia

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?