keskiviikko 25. marraskuuta 2009

"Kukaan ei oo kukaan"

"Jo muinaiset Roomalaiset.." alkaa tämä postaus. Mietteet herätti Mm:n viimeöinen kirjoitus: Minä olen minä enkä kukaan muu Muistelut pitkästä työkaudesta Thaimaassa antavat Mm:n blogille erityisen viehätyksen ja mielenkiinnon.

Vanhin Suomea koskeva asiakirja on säilynyt 1100-luvulta. Siirtyminen rautakaudesta keskiaikaan tapahtui Ruotsin vallan alla 1200-luvulla. Kirkko määräsi kansalaiset ripille, ja alkoi vähitellen pitää kirjaa jäsenistään. - Samaan aikaan rakennettiin nykyisessä Thaimaassa upeita kaupunkeja temppeleineen.
    Kirkonkirjoista alkoi väestökirjanpito kuten tiedämme. Tänään jokaisella kansalaisella on sosiaaliturvatunnus. Mm kertoo, että näin ei välttämättä ole Thaimaassa.
    Jokainen suomalainen on siis todistettavasti olemassa, ja joutuu sen myös tuon tuostakin osoittamaan muovisella kortillaan. Junnu Vainio ilmaisi huolensa tuosta numerosta 1980-luvun taitteessa:
"Mut', jos on mikroprosessori pimeä, ei mulla ole numeroa, nimeä."
(Kukaan ei oo kukaan)
Ennustus on pessimistinen, mutta osuu kerrassaan naulankantaan toisessa säkeistössä, vaikka Internet alkoi vasta vuosikymmentä myöhemmin hiipiä koteihin.
"Sinä, jos vain tahdot minut pikaisesti kohdata,
samaan näyttöruutuun heti koodisi vain johdata."
Nyt me blogistanian kansalaiset olemme aivan hukassa, jos mikroprosessori on pimeä. Ei ole identiteettiä, ei nimeä. Mitä ajattelevat Facebook-kaverit, kun minua ei näy! Olen aivan yksinäni, kun en tapaa blogituttujani kokonaiseen päivään. Viikko aiheuttaa jo ahdistusta.

Ei huolta! Nimimerkkini elää omaa elämäänsä, se on kaikissa välimuisteissa, Google löytää minut kaikkialta missä en edes itse muista käyneeni. Kolkko totuus on se, että monet blogit eivät päivity siksi, että kirjoittajaa ei enää oikeasti ole olemassa. Yhtä sellaista säilytän kirjanmerkeissäni, se kiehtoo oudolla tavalla. Internetissä on toinen elämä.

Sivupersoona blogissa on ehkä pientä jos vertaa pelimaailmaan. Uutiset kertovat jopa oikeustuomioista,joita on langetettu identiteettivarkauksissa tai muissa väärinkäytöksissä. Todellisuuden ja internetin raja häipyy monilta ihan oikeasti.

Blogimaailmaa leimaa luottamus: jokainen nimimerkki on oikeasti se, joka kertoo olevansa. Ainakin siinä joukossa, jonne olen oman naamani laittanut lukijaksi. Monet kirjoittavat myös oikealla nimellään, sillä saattaa olla ammatillista merkitystä. Nimimerkki ehkä antaa suuremman vapauden käsitellä kiperiä kysymyksiä vahingoittamatta vaikkapa omaisiaan.

Minulle Internet on suuri rikkaus, kunhan muistan pitää pään kylmänä ja selvänä. Kaikki tieto on tarjolla, ja voin toteuttaa luovuuttani monin uusin tavoin. Riippuvaisuusoireita kavahdan, sammutan koneen ja lähden ystävän kanssa konserttiin, oikeasti.
Minä olen Minä ja ystäväni on Sinä :) Kuten Mm:n 8-vuotias lapsenlapsi vastaansanomattomasti filosofeeraa.

Näitä mietin matkatessani vaikkapa Thaimaahan, salkkumikro repussa. Kenties kohtaan ihmisiä, joilla ei ole sosiaaliturvanumeroa, mutta sydän paikallaan.

10 kommenttia:

  1. Mm, heh, joskus yllättää itsensä ajattelemasta ;)

    Apropos, Sitemeter-mittariin tuli juuri 1000. Se tuli vähän myöhemmin kuin Mm:n kommentti, mutta kävijä ei ilmoittautunut, joten en voi onnitella ;)
    ( Itse en ole laskuissa mukana.)

    VastaaPoista
  2. Jälleen kerran Marjatta onnistuu pukemaan sanoiksi ne ajatukset, jotka ovat vasta hitaasti hahmottumassa päässäni.

    VastaaPoista
  3. Sylvia, niinpä. Ja kirjoitan, että tietäisin mitä ajattelen ;)

    Tiina, kerro lisää! Tässä poukkoilen niin moneen suuntaan, että olisi kiva kuulla sinun ajatuksesi.

    VastaaPoista
  4. Tärkeitä aatoksia tässä virtuaalimaailman äärellä. Eräs tapahtuma täällä saa edelleen minut hämmennyksen valtaan. Seurasin blogia, joka kertoi masennuksesta. Viimeinen kirjoitus oli hyvästijättö...

    Kirjoittajan sisar kirjoitti sitten kommentteihin, että kirjoittaja on todella lähtenyt oman käden kautta tuona aamuna - eikä kukaan juuri silloin ollut linjoilla. Olo on edelleen vähän uskomaton, mutta myös äärettömän surullinen - mitä jos hän olisikin soittanut puhelun eikä lähettänyt viestiään jonnekin, jossa se otetaan vastaan vasta joskus?

    Itselleni blogi ei ole salainen päiväkirjani, joten siellä pohdin enemmän niitä elämän hyviä asioita. Niin valtaosa muistakin tekee ja se täytyy muistaa - näemme elämästä täällä vain sen puolen, jonka kunkin haluaa paljastaa:) Ettei tulisi sellainen olo, että kaikilla muilla on niin hyvin...

    VastaaPoista
  5. Inkivääri, järkyttävä tapaus. Jokainen tarvitsee kuitenkin toisen ihmisen persoonallista läsnäoloa.

    Tärkeimmäksi arvelen, että blogaaja on aito. Salainen päiväkirja on vallan hyödyllinen, ja pysyköön salassa :)

    VastaaPoista
  6. Anteeksi Majatta, että kommentoin täällä Inkiväärin kommenttia! Aloin lueskella suosikeissani olevia blogeja. Siellä oli eräs kauan sitten seuraamani blogi, jota en ole pitkiin aikoihin käynyt lukemassa, koska se oli niin ahdistava. Viimeinen otsikko oli myös hyvästijättö, mutta blogi ei enää avautunut. Surullista!

    VastaaPoista
  7. Mummeli, eikös sitä sanota keskusteluksi :)

    VastaaPoista
  8. -Jatkat koskettavaa aihetta Mummeli. Lukija saattaa tuntea syyllisyyttäkin tuommoisessa tapauksessa. Se esimerkki, jonka postauksessani itse mainitsen, on hiukan erilainen . Tämän blogaaja oli elämästä innostunut, ahkera kirjoittaja. Seurasin suosittua blogia kiinnostuneena. Pitkän hiljaisuuden jälkeen omaiset laativat profiiliin muistosanat. Blogi on yhä kirjanmerkeissäni.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?