maanantai 27. huhtikuuta 2009

Askeettista ilmaisua


"Syrinx", Marjattah,1989


Puupiirtäjän on taivuttava veitsen ja taltan kieleen. Keinot ovat niukat, rönsyt ja kiemurat on hyljättävä, samoin naturalismin tavoittelu. On löydettävä hiuksenhienot vivahteet, kuulakkuus, puun syiden henki. Puupiirtäjä kertoo viittauksin. Hän ei kamppaile rajoituksia vastaan, vaan löytää niiden erityisluonteen. Muilla tekniikoilla ei voi jäljitellä puupiirrosta.

Huilisti ei voi turvautua tehoihin ja suureen volyymiin. Herkistynyt korva löytää kapean dynaamisen asteikon, pienet värin muutokset äänessä, alukkeiden ilmaisevuuden, vibraaton ja sen välttämisen, soittajan persoonallisuuden, aikakauden tyylin, lukemattomat hienonhienot mahdollisuudet, jotka vain huilulla voi toteuttaa.

Haikurunoilija ei kerro tunteistaan, vaan hetkistä ja näkymistä, jotka synnyttivät tunteen. Alkuperäinen japanilainen haiku viittaa luontoon ja vuodenaikaan. Keinot ovat äärimmäisen niukat, vain kolme riviä, joissa 5, 7 ja 5 tavua. Tähänkin pitäisi saada kahden havainnon muodostama jännitys. Vertaisin elokuvaan , jossa toisiaan seuraavat kaksi kuvaa muodostavat yhdessä uuden ajatuksen, joka ei ole vain kuvien summa. Haiku on visuaalista runoutta. Japaninkieliset runot ova myös kauniita katsella, kirjoitettuna tavumerkein ylhäältä alas, oikealta vasemmalle.

Kohtasin kerran hanuristin, joka puhkesi aina kyyneliin oman soittonsa liikuttamana. Saatoin huomata, että kuulija ei itkenyt, pikemminkin pänvastoin. Kaikessa taiteellisessa ilmaisussa omat tunteet on kontrolloitava, jos haluaa liikuttaa vastaanottajan mieltä. Siksi varmaan huomaan haikun sommittelun terapeuttiseksi harjoitukseksi keskellä elämän ankarimpia tunnemyrskyjä.

6 kommenttia:

  1. Goethe taisi kirjoittaa, että "rajoituksessa mestari nähdään".

    VastaaPoista
  2. Japanilainen kauneuskäsitys, estetiikka ja runous vaativat askeettisuudessaan niin tekijältään kuin kokijaltaan hiljentymistä oleelliseen. Siksi ne ovatkin länsimaiselle rynnistys-räjähdys-kaikki-mulle-heti -ihmiselle vaikeita.

    Mutta sinä olet niiden taitaja, kuten huilumusiikin.

    Olen iloinen että haikut auttavat ja antavat sinulle lohtua.

    Me muut saamme niistä nauttia. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Vastakohdat tarvitsevat toisiaan, arvonsa kummallakin. Täyteläinen runsaus löytyy toiselta reunalta, valtavasti ihailen mielikuvituksen lentoa taiteessa. 'Mulle-heti-ihminen' ei varmaan jaksa syventyä kumpaankaan ilmiöön.... Totta puhui Goethe, rajoittaminen on vaikeaa. Kiitos Sokea kana ja Tiina kommenteista.

    VastaaPoista
  4. Tekstisi on vaativa, pistää ajattelemaan ja arvioimaan omaa tekemistään. Oma itse on niin lähellä, oman itsen ulkopuolelle meno vaikeampaa. Toisaalta, jonkun asian tekeminen ajatuksella ja paneutumisella antaa itselle ja antaa muillekin enemmän. Ja kaikki kehittyminen vaatii itsekuria, harrastusta, harjaannusta ja harkintaa. Hieno teksti. Tähän palaan vielä uudelleenkin. Kiitos;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Siipirikko. On kannustavaa saada näin mietittyä palautetta, vaikka tekstini on usein tämmöistä sisäänpäinkääntynyttä yksinpuhelua.

    VastaaPoista
  6. Mielestäni rinnastat hienosti puupiirrosten taitamisen, huilun soittamisen ja haikuilun. Ensin mainittuun en voi henkilökohtaisesti eläytyä mutta kahta jälkimmäistä olen kokeillut sen verran, että on helppo olla samaa mieltä kanssasi.

    Tiivistät mielestäni hienosti haikun olemuksen. Täytyykin laittaa sanasi muistiin itselleni.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?